maanantai 5. helmikuuta 2018

Värien voima: Punainen

Punainen väri on vahva ja väkevä, energisyyttä ja elinvoimaa uhkuva. Voimakkaana värinä se saattaa aiheuttaa myös voimakkaita reaktioita, niin puolesta kuin vastaankin. Punaista pitäisikin joidenkin teorioiden mukaan käyttää aina hillitysti, sillä se voi suurina määrinä herättää mm. levottomuuden, ärtymyksen ja jopa vihan tuntemuksia. Onkohan tästä syntynyt sanonta, että ihminen suuttuessaan niin sanotusti näkee punaista?  Mene ja tiedä, mutta itse ainakin pidän punaisesta eniten ns. sopivan pieninä ja pureskeltavina annoksina.
Huolimatta siitä, että näette nyt edessänne paljon punaista, toivon ettei kuvien määrä, eikä toivottavasti laatukaan, aiheuta teissä lukijoissa em. kaltaisia äärimmäisen voimakkaita reaktioita, ainakaan niitä negatiivisia ;)


Punainen on rakkauden ja intohimon väri. 




Punaisella on energisoiva vaikutus, joten se lisää mm. suorituskykyä ja kestävyyttä. 




Punaista inhotaan silloin kun on pakko tehdä jotain, eikä ole valinnanvapautta.   




Vaaleanpunainen on herkkä, lempeä väri, joka luo sopua ja rauhaa.




Punainen uhkuu voimaa ja saa ns. vipinää kinttuihin. 




Punainen on vahvojen ja vaihtelevien tunteiden tulkki.




Punainen pysäyttää, sekä vaatii meiltä valppautta ja tehokkuutta! 




Vaaleanpunainen kuvastaa herkkyyttä ja uskoa kaikkien ihmisten hyvyyteen.




Tummanpunainen on tulvillaan varmuutta ja voimaa.




Punainen saa veren kiertämään nopeammin ja lämmittämään palelevaa.




Kirkas, puhdas punainen edustaa rakkautta ja uuden elämän syntymää.



Energistä, sydämellistä ja värikästä viikkoa kaikille!
-ansku-

PS. Sinut Kati Väinölän elämää -blogista toivotan lämpimästi tervetulleeksi Tuuliin ja Tyrskyihin 

18 kommenttia:

  1. Punainen on kyllä niin kaunis ja lämpöinen väri♥ Ihanat kuvat ja postaus! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. Keltaisen ohella punainen on hyvä huomioväri ja piristää niin maisemaa, kotia kuin vaatetustakin :)
      Kiitos Päde ja oikein hyvää viikon jatkoa myös sinulle ♥

      Poista
  2. Harvoin laitan punaista vaatetta itselleni, mutta ympäristössä saa olla mielellään punaista! Ajelen punaisella autolla, istun töissä punaisessa tuolissa, koriste-esineitä on punaisia jne! :) Punainen on lämmin ja eloisa väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut monta punaista autoa, kaapeista löytyy tälläkin hetkellä jonkin verran punaisia vaatteita, ja astioiden lisäksi keittiötämme koristavat punainen kahvin- ja vedenkeitin, leivänpaahdin sekä mikro. Sanomattakin lienee selvä että tykkään punaisesta aika paljonkin :D

      Punainen, oranssi ja keltainen sopivat niin luokka- kuin työhuoneiden värimaailmaan erinomaisesti koska piristävinä väreinä ne edistävät oppimista sekä pitävät meidät valppaina ja virkeinä pidempään :)

      Kiitos Tillariina ja oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle ♥

      Poista
  3. Tänään tarvitsisin punaisen voimaa..:)

    VastaaPoista
  4. Nuorempana punainen oli lempivärini, mutta nyt tykkään enemmän hiukan rauhallisemmista väreistä. Auton värinä punainen on yksi suosikeistani ja yksi punainen auto minulla on ollutkin.
    Ihanat kuvat ja tunnelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ei ole koskaan ollut varsinainen lempparivärini, mutta esimerkiksi muutoin hyvinkin vaalean ja "neutraalin" sisustuksen piristeenä ja ns. voimavärinä se toimii minusta hyvin :)
      Vaatekaapistani löytyy edelleenkin pääasiassa mustaa ja valkoista, mutta yhä enenevässä määrin olen oppinut yhdistämään niihin varsinkin sinistä, turkoosia sekä punaistakin. Olen huomannut mielialan ja kulloisenkin fiiliksen vaikuttavan todella paljon siihen, minkä värisiä vaatteita päälleni milloinkin puen :)
      Kiitos Krisse ♥ Hyvää helmikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Punainen ei ole mielivärejäni, mutta kuinka ollakkaan pidin jokaikisen kuvan punaisesta. :)Punaisesta on moneksi.
    Ensin ajattelin, että punamulta mökki on se rakkain näkymä tästä väristä, mutta sitten muistin mansikat, joulun ja muut.;)
    Voimantunne ehdottomast on mielleyhtymä punaiseen. Vahva ja itsevarma.
    Kiva jatkumo väripostauksiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisesta todellakin on moneksi :)
      Eipä se ole edelleenkään minunkaan mielivärini, mutta tykkään siitä erityisen paljon nimenomaan tehoste- ja voimavärinä.
      Kalastajakylien punamultaiset venevajat, punatiiliset navetta- ja tallirakennukset sekä punaiset mummonmökit saavat sydämeni sykkimään kiivaammin, sekä kotoisuuden ja lämmön tunteen tulvahtavan koko kehoon.
      Nuo kaikki ovat merkittävässä roolissa elämässäni, osa yhä edelleen, ja liittyvät vahvasti myös niihin kaikkein rakkaimpiin ja parhaimpiin lapsuusmuistoihin, joten ei ihme että tunneihmisenä reagoin niihin vahvasti.
      Kiitos Mirjam-Matilda ♥ Seuraavaksi onkin vuorossa vihreä, sillä kevättä kohti mennään ja vauhdilla, ihanaa! :)

      Poista
  6. Punainen on kaunis väri. Itse vieroksun ns peruspunaista/kirkkaanpunaista, en edes jouluna sitä koe omakseni. Mutta, onneksi punaisella on monta sävyä. Herkkä vaaleanpunainen kuuluu helmikuuhun ja tyynyn verran löytyy sisustuksestakin. Joskus käytin pinkkiä vaatetuksessa, mutta vuosien myötä sekin on jäänyt vähemmälle.
    Ehkä eniten pidän punamullan punaisesta mummonmökistä. Siinä on jotain hyvin lämmintä ja turvallista. Liekö isoäidilläni olevan vaikutusta tähän. Hänen kotinsa oli punamullalla maalattu ja siellä olen pienenä monta ihanaa kesää viettänyt lapsuudessa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on lämpöisiä lapsuusmuistoja punamultaisesta mummonmökistä, ihanaa! Aika jännä kun mainitsit että vaaleanpunainen kuuluu mielestäsi helmikuuhun, sillä niin se minustakin kuuluu! Otin muuten tänään aamulla keväisestä, vaaleanpunasävyisestä kahvikupistani (muumien kevättalvi) ja vaaleanpunaisista tulppaaneista kuvan kännykälläni. Meinasin lisätä sen instaankin, mutta unohdin. Ehkä huomenna aamulla muistan sen julkaistakin ;)
      Kiitos Kaisa ja heleää helmikuun jatkoa sinne sinulle ♥

      Poista
  7. Itse pidän punaisesta kovasti, jopa omistan jotain punaisia vaatteita =D. Kuvasi ovat aina niin upeita, että täällä ainakin nähtiin vallan vaaleanpunaista ;). Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan itse tykätä kaikista väreistä tosi paljon, ja kyllä punaista löytyy vaatekaapistakin, keittiökaappien lisäksi ;)
      Kiitos Katinka, sinä se olet aina yhtä ihana ja kannustava ♥
      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Punainen on ihan kiva piristysväri.. mutta vaatteissa voin ajatellasitä ainoastaan ulkoilutakissa (niitä on kaksikin) mutta oikeastaan muussa vaatetuksessa en punaista harrasta.
    Kiva katsella värikkäitä ja upeita kesäkuviasi, kun ulkona on nyt vain mestan ja valkoisen eri sävyjä.
    Mukavaa helmikuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisen kanssa on vähän niinkuin keltaisenkin, eli sopivan pieninä annoksina ja nimenomaan piristysväreinä toimivat todella hyvin.
      Juuri tuosta mainitsemastasi syystä alan aina talvisin, viimeistään tässä vaiheessa, kipeästi kaipaamaan väriä ympärilleni. Onneksi kevättä kohti vauhdilla mennään ja valoa sentään saamme joka päivä enenevässä määrin, ihanaa!
      Kiitos orvokki ja oikein hyvää helmikuuta sinullekin ♥

      Poista
  9. vau tuota merikuvaa, Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuun iltana v. 2014 saimme todistaa jännää ilmiötä, kun punaisena hehkunut iltataivas täyttyi ukkospilvistä, ja näytti ihan siltä kuin olisi satanut punaista vettä, joka sitten värjäsi myös meren tummanpunaiseksi :)
      Kiitos Sussi ♥

      Poista