keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Värien voima: Keltainen

Tänään on tammikuun viimeinen päivä, lunta on maassa, pakkasta 8 astetta ja aurinko paistaa, ihanaa! Eipä näistä upeista talvikeleistä ole ainakaan täällä etelässä liiemmin päästykään nauttimaan, joten loskaa, räntää, vesisadetta, harmaata sekä hämärää onkin sitten piisannut ihan kyllästymiseen saakka. Ei liene siis mikään ihme, että kevään ja varsinkin värien kaipuu on kasvanut ainakin itselläni ihan äärimmilleen. Aloitankin nämä väripostaukset nyt tämän upean aurinkoisen talvisään kunniaksi keltaisella.



Keltainen antaa energiaa, nostaa mielialaa ja lisää stressinsietokykyä. 




Keltainen tuo auringonpaisteen luoksemme myös keskelle synkintä ja pimeintä aikaa.




Keltainen aktivoi keskushermostoa, selvittää ajatuksia ja parantaa keskittymiskykyä.




Keltaisen kaipuu saattaa kertoa uupumuksesta.




Keltaisessa valossa kukoistavat iloinen mieli ja optimismi.




Keltaisen kerrotaan myös vauhdittavan aineenvaihduntaa.




Keltainen on valon väri. Se parantaa iho-oireita, kuten ihottumaa ja kutinaa. 




Keltainen väri auttaa vapauttamaan serotoniinia ja toimii tehokkaana mielen virkistäjänä. 



Kaunista kullankeltaista keskiviikkoa kaikille! 
-ansku-

perjantai 26. tammikuuta 2018

Koiruuksia

"Jo vuosituhansia koira ja ihminen ovat kesyttäneet toisiaan. Ystävyys on aina kaksisuuntaista. Kasvattaja antaa koiralleen ruokaa, rajoja ja rakkautta - koira ihmisilleen ulkoliikuntaa, uskollisuutta ja iloa. Olen poiminut Koiruuksiin sitä ilosofiaa, johon koiramme meitä kasvattavat." Näin kertoo Maija Paavilainen Koiruuksia-kirjansa takakannessa. Kirjan, jonka olen saanut lahjaksi, ja josta olen tähän huumorilla höystettyyn, mutta halutessaan toki myös vakavasti otettavaan ;) postaukseen lainannut muutamia Maijan kirjoittamia ilosofioita. Ja minä kun en edelleenkään osaa piirtää, joudutte tyytymään näihin otoksiini omista sekä siskoni koiruuksista, niin nykyisistä kuin jo edesmenneistä.


Riittää kun kuuntelee
vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään





Jokainen saa olla olemassa
kaikkine karvoineen 





Sukupuuhun katsomatta
luonne tulee esiin
jos sitä on




Kasvattajan vika
jos lemmikki luulee
itseään leijonaksi





Jokainen on oman muotonsa valio





Erilaisuus on rikkautta:
Kaikenlaisia tarvitaan





Lahjaksi annetaan elämä
eikä suorituspaineita




Välillä on pakko
vain iloita olemisestaan





Jokainen on mahdollinen ystävä





Kukaan ei ole liian vanha leikkimään






Ilo ei pysy piilossa





Ei tiedä osaavansa
ellei yritä





Rohkea kulkee omia polkujaan




Jokainen jalostuu vanhetessaan





Jokainen päivä on hyvä




Harmaudesta huolimatta iloa ja valoa viikonloppuunne! 
-ansku & koiruudet-

PS. Hilun (Maatiaiskanasen elämää -blogista) toivotan lämpimästi tervetulleeksi mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin 


maanantai 22. tammikuuta 2018

Talven tuntua

Vielä viikko sitten hehkuttelin täällä blogissakin kovin keväisiä fiiliksiäni, mutta talvi tuli taas takaisin (ties monettako kertaa sitten lokakuun loppupäivien) ja tällä kertaa myös ihan kunnon pakkasten kera. Lunta on sadellut joka päivä viime keskiviikosta asti, ensin tosi sakeasti pyryttäen ja nyt viime päivinä ihan vaan hiljakseen leijaillen. Luonto onkin saanut kauniin lumikuorrutuksen ylleen ja maahankin on lunta kertynyt reilut parisenkymmentä senttiä. Pakkanen on keikkunut alimmillaan 4-5 asteessa ja tänään noin -10 asteen paikkeilla. Yleensähän meren äärellä tuulee aina, mutta nyt ovat ulkoilusäät olleet kyllä mitä parhaimmat, sillä tuuli on ollut lähes nollassa, eikä pakkanen näin ollen tuntunut yhtään liian purevalta.

Pakkasta tai ei, niin päivät pitenevät silti tasaisen varmasti. Viikon takaisessa postauksessa kerroin päivän pituuden olevan 6h ja 35 min. Tänään se onkin jo kokonaiset 7h ja 4min eli puolisen tuntia on päivä pidentynyt viikossa! Vielä kun saisimme nauttia auringonpaisteesta edes hieman nykyistä useammin, niin mikäs tässä olisi pienen ihmisen ollessa ja kevättä kohti kulkiessa :)

Tässä otoksia eiliseltä saarikierrokselta.














Katso, talvi pudottaa ikkunain eteen
valkean, hilajavan verhon.
Tuhannet pienet silkkikellot
koskevat ruutuun
hiljaisuutta hennommin.








Lumi liehuu ruudun takana
kuin valkoinen sauhu.
Talven viileä haltiatar
astuu pehmeästi ohi.
Sen hämärät, hunnutetut silmät
vaikenevat auringosta.

- Katri Vala -


maanantai 15. tammikuuta 2018

Valoa ja voimaa

Kumpaakin on toivoteltu minulle kovasti tälle alkaneelle vuodelle ja molempia tunnen myös todella tarvitsevani. Onneksi valoisuus lisääntyy kokoajan, vaikka aurinkoiset päivät harvassa ovat olleetkin. Päivien pidentyminen on myös ihan selvästi havaittavissa, (6h 35min) eivätkä nämä pilvisetkään päivät ole ollenkaan niin tummanpuhuvia kuin vielä muutama viikko sitten.
Eilen istahdin nauttimaan aamukahvistani takapihan terassille, tai oikeammin sanottuna kynnykselle oven rakoon kahden koiruuden änkeytyessä kainaloihin kyhjäämään :D Kuuntelin lintujen laulua sekä seurailin niiden iloista ja innokasta pyrähtelyä ruoka-apajan äärellä. Valon lisääntyminen antaa valtavasti energiaa, ja huomaan että niin omat kuin kipparinkin ajatukset karkaavat yhä useammin pressujen alla vielä talviuniaan uinuvaan paattiimme. Tulevasta kaudesta, sekä sitä ennen tehtävistä kunnostustöistä on kipparin kanssa jo hieman juteltukin ;)
Kotona polttelen edelleen ahkerasti kynttilöitä, sillä onhan tässä talvea ja pimeitä iltoja vielä jäljellä, vaikka kevät tuntuukin tulppaanien, sekä pikkuhiljaa heleämpiin väreihin siirtyvän sisustuksen myötä valtaavan vahvasti alaa. Enää 6 viikkoa ja 2 päivää maaliskuun, tuon ensimmäisen, ihan oikean kevätkuukauden alkuun, ihanaa!














Valon soturi tekee aina jotain epätavallista.
Hän saattaa tanssia kadulla töihin mennessään, 
katsoa silmiin vierasta ihmistä, ja puhua rakkaudesta ensi silmäyksellä,
tai puolustaa aatetta, joka voi tuntua naurettavalta.

Valon soturit sallivat itselleen tuollaisia päiviä.
Hän ei pelkää itkeä menneitä tai iloita löytäessään jotain uutta.
Tuntiessaan hetken koittaneen, hän heittää syrjään kaiken
ja lähtee hartaasti uneksimaansa seikkailuun.
Tajutessaan vastarintansa murtuvan hän jättää taistelun
syyttämättä itseään muutamasta hulluudenpuuskasta.
Soturi ei yritä esittää päivästä toiseen roolia, 
jonka muut ovat hänelle valinneet. 

-Paulo Coelho- 
 Valon soturin käsikirja


maanantai 8. tammikuuta 2018

Sielujen sympatiaa

Aika monesta seuraamani blogin kirjoittajasta on tullut minulle ns. blogiystävä, jonka kuulumisista mielelläni luen, jonka postauksia aina innolla odotan, ja jonka huomaan hiipivän ajatuksiini muulloinkin.
Itseäni kiinnostavat eniten bloggaajat jotka ovat aitoja, avoimia ja rehellisiä, pistävät persoonansa peliin ja avaavat sisimpänsä. Heihin on yllättävänkin helppo "tutustua" ja samaistua, sekä tuntea sitä ns. sielujen sympatiaa.
Kaikista asioista en todellakaan voi täällä kirjoittaa, enkä ainakaan ihan suoraan, kuten eivät toki monet muutkaan bloggaajat, koska tietyt aiheet liittyvät läheisesti toisiin ihmisiin. Joskus se turhauttaa, kun tuntuu että jutut jäävät latteiksi ja jotenkin ontoiksi kun niitä ei voi enempää täällä avata. Varmaan juuri siksi tuntuukin niin mahtavalta kun jotkut lukijat tuntuvat ymmärtävän jo ns. puolesta sanasta mitä on milloinkin meneillään.

Viime vuosi oli menetysten vuosi niin maailmanlaajuisesti kuin henkilökohtaisessa elämässänikin. Kuudet hautajaiset ja yhdet ristiäiset. Siinä lyhyesti tiivistettynä minun perheeni kokemat suuret surut ja ilot.
Vielä joulun alla pienen tyttärenpoikani vakava sairastuminen ja lääkkeen aiheuttama henkeä uhannut anafylaktinen reaktio suistivat minut lähes totaalisesti tolaltani. Menettämisen pelko iski niin voimakkaana, että luulin luhistuvani niin suuren painon alla. Nyt on onneksi kaikki hyvin.
Haluan vielä kiittää lämpimästi teitä kaikkia, jotka myötäelitte ja kahlasitte kanssani läpi niin kaikki tyynet ja tuulet kuin karikotkin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä ja valoisampia aikoja.














Kaupungissa on yö puistoon kanssasi jäin. Sä seisot edessäin täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin.

Eläköön elämä ja yö eläköön tumma taivas ja tähtien vyö. Toivo kanssani ettei tähti tähteä lyö. Sitä sielujen sympatiaa, josta isoisä kertoi sitä tarvitsee maa, jotta maailman lapset tähtiä katsella saa.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Savon sydänmailla

Heipparallaa ja oikein hyvää alkanutta uutta vuotta! 

Takana on todella rentouttava ja rauhallinen viiden vuorokauden mittainen mökkiloma pohjois-savon sydämessä. En muista koskaan viettäneeni lomaa tähän aikaan vuodesta, enkä varsinkaan yhtä hiljaisessa ja kauniissa ympäristössä kuin nyt. Lumisen luonnon keskellä asustelimme omissa oloissamme kuin herran kukkarossa konsanaan. Suurin kiitos tästä lomaelämyksestä kuuluukin mökin isännälle ja emännälle, joiden vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla. Tässä kohtaa on ihan pakko mainita mm. mökin uunissa pitkään haudutettu, murea ja maistuva valkosipulilammas, voissa paistetut muikut, punajuuri-aurajuustovuoka, savustettu lohi ym. herkut, kuten maukkaat munksantit, joita saimme kahvin kera nauttia :)

Pelkkää syömistä ei tämä loma kuitenkaan ollut, sillä lumitöitä ja lenkkeilyäkin tuli harrastettua ihan kiitettävästi. Isäntä kuskasi meitä myös "kylille" tutustumaan paikallisiin putiikkeihin, ja saimme samalla reissulla kalakauppiaalta vahvistuksen omille epäilyksillemme, ettei järven jäälle kannattaisi lähteä onneaan koittamaan. Kiva oli käydä myös piipahtamassa naapuripitäjässä, vaan vielä kivempi oli palata taas takaisin korven kätköihin, suurten kuusien suojaan.

Vuoden vaihtuminenkin sujui leppoisasti mm. puulämmitteisessä saunassa löylytellen, pihatulilla iltaa istuskellen sekä kaunista kuutamoa ja meitä ympäröivää luontoa ihastellen. Ja mikä parasta, ei rakettien paukkumista lähimaillakaan! Hermot lepäsivät ja korvat kiittivät, niin omat kuin koirienkin, ihanaa!






















Ilmassa oli haikeutta, kun jouduimme lähtemään näistä levollisista, lumisista järvimaisemista kohti pimeää ja mustaa kymenlaaksoa. Pala sydämestäni taisikin jäädä talviseen pohjois-savoon...