sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Väri- ja valoterapiaa

Torstaina olin iltavuoron jälkeen todella väsynyt, kipeä ja kuumeinenkin, joten perjantaisen vapaani vietin pitkään nukkuen, rentoutuen ja voimia keräillen. Sain suruviestin puolenpäivän aikaan serkultani, ja vielä myöhemmin illalla saunomisen jälkeen halusin katsella vanhoja valokuvia sekä sytyttää kynttilän edesmenneen enoni muistolle.

Eilen oloni oli jo paljon parempi, joten päätimme yhteistuumin kipparin kanssa lähteä lähisaareen nauttimaan aurinkoisesta ja lämpöisestä syyspäivästä.
Pappakoiruus ja minä etenimme saarikierroksella ns. etanan vauhtia, sillä minä keskityin maisemien katseluun ja kuvaamiseen, pikkupappa meri-ilman tuomien tuoksujen, sekä metsästyskoirien jättämien hajujälkien analysointiin. Kippari sen sijaan kirmaili energisen junnukoiruuden kanssa läpi kaikki rantakivikot ja pusikot "nuoruuden innolla" ;)

Viime viikolla erään asiakkaani omainen sanoi, että hän on kaiholla katsonut läheisessä satamassa olevia veneitä, kun hän ei ole enää vuosikausiin päässyt merelle. Sitten hän piti pitkän tauon ja huokaisi syvään, voi jos vielä edes kerran sinne pääsisin....
Hätkähdin ja tunsin piston sydämessäni, kun taas kerran tajusin miten onnekas olenkaan. Miksi en siis hehkuttaisi onneani ja iloitsisi tästä mahdollisuudesta? Tiedän että se ärsyttää monia, mutta kun elämä todellakin on tässä ja nyt. On hyvä tiedostaa ja myös pitää mielessä se tosiasia, että meillä on vain tämä yksi ja ainoa elämä.






















Punaiset rantakivet ja kalliot, ruskan värittämät kasvit, sininen taivas ja meri, kirkkaankeltainen ja lämmittävä, piristävä auringonvalo. Luontoäidin ilmaiseksi tarjoama terapia toimi jälleen takuuvarmasti ja tehokkaasti.

Energiaa alkavaan arkiviikkoon itse kullekin kulkijalle!

♥ Ansku  



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Saariston syksyä

Tämä kohta taaksejäänyt viikonloppu tarjosi meille todella upeat puitteet rentoutumiselle ja luonnosta nauttimiselle.
Perjantaina kiinnittäydyimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella lähisaaren laituriin, koska ruuhkaa ei todellakaan ollut, eikä tullut. Olemme yleensä kiinnittäneet paatin perän poijuun ja keulan rantapaaluihin, jolloin keulatikkaisiin kiinnitetään laakonki, jota pitkin pääsemme kulkemaan maihin.
Nyt olikin suorastaan luksusta päästä kulkemaan oikeasta sivuovesta suoraan laiturille, sillä näin vältyimme koirien jatkuvalta nostelulta, sekä myös hirmuisen hiekkamäärän kulkeutumiselta niin kansille kuin sisätiloihinkin.

Lauantain saarikierroksella istahdimme saaren eteläkärkeen ihailemaan aaltojen pauhua sekä rantakallioita vasten iskeytyviä tyrskyjä. Ajoittain melkoisen navakaksi yltynyt tuuli oli yllättävän lämmin ja saimme huomata että olimme pukeutuneet aivan liian lämpimiin tamineisiin, joten hikihän siinä sitten pakostakin tuli. Meinasi melkein unohtua että eletään jo syksyä ;) Aurinko paistoi pilvien lomasta koko päivän ja ainoastaan kaksi sadekuuroa pyyhkäisi saaren ylitse. Ukkonenkin oli kiltti ja kiersi saaren toiselta puolelta jyrähdellen komeasti ohi mennessään.

Tänään olikin sitten jo suoranainen "helle" ja osasimmekin nyt valita kävelylle lähtiessämme eilistä huomattavasti kevyemmän vaatetuksen. Söimme matkan varrella puolukoita ja keräsin koriin mukavan määrän suppilovahveroita. Meri oli lähes peilityyni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän. Kotiin maltoimmekin lähteä vasta alkuillasta, sillä näin hienoista päivistä emme ole saaneetkaan nauttia pitkiin aikoihin.






















Toivon että teillä kaikilla muillakin oli yhtä virkistävät viikonloppuvapaat ja huikkaan teille ihanille nyt sekä heipat että hyvät yöt samalla kertaa!

Aurinkoisia ajatuksia alkavaan viikkoonne 
-ansku-


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syksyisiä sävyjä

Kolmen viikon tauon jälkeen pääsimme perjantai-illan hämärtyessä irrottamaan paattimme köydet ja kääntämään keulan kohti seuran saarta. Sadetta oli luvattu koko viikonlopuksi, mutta saimme sentään hetkittäin nauttia auringon pilkahduksistakin. Se jos mikä tuntui todella ylelliseltä. Mukavaa oli myös kuunnella sateen ropinaa ja tuulen ulvontaa paatin lämpöisessä kajuutassa kynttilöiden hämyisässä valossa kipparin kanssa tunnelmoiden.

Tänään seisoimme saaren etelärannalla aaltojen pauhua kuunnellen ja meren mahtia ihastellen. Mieli rauhoittui, ajankulku pysähtyi. Annoimme luonnon elvyttää ja eheyttää.

Voimaa väreistä ja valonpilkahduksista...






















Ei syksy ole surua

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa 
Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa
Järvi menee riitteeseen
Metsä hiljenee
Pian luontoäiti vetää lumipeiton korvilleen.

Kuulakkaassa ilmassa
 
Jo talven tulon aavistan
Ei saaliistakaan väliä kun koen tunnelman
Kylmä vesi kohmeeseen jos sormet saanut on
Eipä haittaa rannalle teen pienen nuotion.

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa
 
Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa
Jänis tekee jälkiään
Järven peittää jää
Luontoäiti peiton alla kääntää kylkeään.

-Mikko Perkoila-


torstai 31. elokuuta 2017

Menoa ja meininkiä

Kesä meni ja syksy tuli. Meillä veneilyt jatkuvat varmaankin lokakuun puoliväliin asti kuten aiempina vuosinakin, joten vielä ei tarvitse sentään veneilykaudelle jättää jäähyväisiä. Se olisikin jo lähestulkoon kriisin paikka, jos sekä kesästä että veneilystä pitäisi yhtäaikaa luopua ;)

Viime viikonloppuna emme olleet merellä, koska on ollut tärkeämpiäkin tapahtumia, kuten kipparin ensimmäisen lapsenlapsen ristiäiset. Suloinen pieni tyttö sai kauniin nimen lauantaina, ja sunnuntaina saimme hänet vielä äitinsä kanssa tänne meille "jatkoille." Hauras ja huonokuntoinen isomummukin pääsi tutustumaan pikkuiseen, ja nauttimaan kahvipöydän antimista kanssamme. Herkin hetki oli kun isomummu sai vauvan syliinsä. Siinä he toisiaan katselivat ja vauva tarkasteli tummanruskeilla silmillään mummun uurteisia kasvoja sekä haaleansinisiä hellyyttä huokuvia silmiä. Neljä sukupolvea siinä sohvalla vieretysten.

Olen myös ollut auttelemassa esikoistani muuttopuuhissa sen minkä nyt omilta töiltäni olen ehtinyt. Ensiaskeleitaan ottava utelias ja erittäin vilkas pikku-e teki kyllä parhaansa, jotta pakkaaminen olisi mahdollisimman hankalaa. Hän ehti mm. kömpiä tyhjien muuttolaatikoiden sisälle, kiivetä täysien päälle, sekä ottaa kaapeista tavaroita ulos sitä mukaa kun me saimme niitä sinne laitettua. Ja auta armias jos jotain putosi lattialle! Salamaakin nopeammin se hävisi pikkumiehen suuhun, joten minä sainkin kunnian toimia lähinnä viihdyttäjän ja vartijan roolissa =D Huomenna ovatkin sitten vuorossa tupaantuliaiset joihin minun vanhemmatkin tulevat, joten jälleen neljä sukupolvea kohtaavat toisensa.

Tuleva viikonloppu menee enemmän ja vähemmän töiden merkeissä, joten paatti poloinen joutuu vielä kolmannenkin viikon kellumaan kotilaiturissa ja odottamaan uusia saariretkiä ;)












Vaikka kesä minun mielestäni paras vuodenaika onkin, niin kyllä saariston syksykin on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen.

Iloa, valoa ja väriä alkavaan syyskuuhun!
-ansku-



tiistai 22. elokuuta 2017

Monenlaisia mietteitä

Viimeaikaiset tapahtumat niin maailmalla kuin omassa lähipiirissä ovat herättäneet monenlaisia ajatuksia. Lievää ahdistusta loman ja kesän päättymisestä on myös havaittavissa. Kesän, joka ei oikeastaan ehtinyt edes kunnolla alkamaankaan. Kesän, jonka tulen erityisesti muistamaan monista menetyksistä.
Huomaan pohtivani yhä useammin ns. elämän suuria kysymyksiä, tiedostaen sen tosiasian, etten saa niihin välttämättä yhtäkään vastausta.

Onneksi elämä ei sentään ole pelkkää menettämistä ja murhetta. Onneksi elämässä on valtavasti myös hyvää. On rakkautta, iloa ja onnea. On syntymää, uusia alkuja, elämyksiä ja kokemuksia. Onneksi meillä on vielä tämä elämä. Suruineen ja iloineen, myötä- ja vastatuulineen. Arvostakaamme enemmän niin itseämme, toisiamme, luontoa sekä eläimiä, kuin myös elämää itseään. Joillekin suodaan elinpäiviä enemmän, joillekin vähemmän. On hyvä muistaa, ettei meillä kenelläkään ole valtaa vaikuttaa niiden määrään.


Aurinko laskee,
jo pitenee varjot.
Aika on eron 
ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas,
ja varjoisat veet,
niin varjoisat veet.

-Kari Rydman-


















"Annat vain vähän jos annat mitä omistat. Vasta antaessasi itsestäsi annat todella"

- Kahlil Gibran - 




sunnuntai 13. elokuuta 2017

Saaristoluonnon sylissä 2

Ainahan sitä tietenkin toivoo, varsinkin pidemmällä lomareissulla, että veneessä kaikki toimii niinkuin pitää, sääolot ovat suotuisat ja pahoilta myräköiltä vältytään, eikä kukaan sairastu pahasti. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Loman kaksi jälkimmäistä viikkoa eivät sitten enää olleetkaan yhtään niin rauhallisia ja seesteisiä kuin kaksi ensimmäistä, enkä tarkoita nyt pelkästään sääolosuhteita. Vesisateiden, sumun, ajoittain kovaksi yltyneen puuskittaisen tuulen ja aallokon lisäksi koimme epämiellyttäviä, sekä hieman haasteellisiakin tilanteita mm. karilleajon ja kipparin akuutin sairastumisen takia. 

Kummastakaan episodista ei tässä nyt sen enempää, sillä matkamme jatkui taas tauon jälkeen, ja kipparikin on paranemaan päin, mutta tässä tuli nyt ihan konkreettisestikin huomattua miten ehdottoman tärkeää on, että kumpikin omaa riittävät veneilytaidot. Kippari pärjää kyllä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta meikäläisenkin on tarpeen tullen pystyttävä toimimaan myös ihan itsenäisesti. Huomasin että minulla on yhä edelleen paljon opittavaa veneen hallinnassa, varsinkin isommassa aallokossa, ahtaalla satama-alueella toimittaessa, ja erityisesti silloin kun tuuli tuo siihen vielä omat lisähaasteensa.  

No, harjoitus tekee mestarin ja vielä on kesää jäljellä, joten kippari keskittyy nyt toipumiseen, minä veneen käsittelytaitojen kohentamiseen :) 

Ja tarjottiinhan meille vielä myös niitä seesteisiä, ihania, kauniita, lämpöisiä ja täydellisiä hetkiäkin...




















Toivon teille kaikille terveyttä ja tarmoa tulevaan viikkoonne!
-ansku-