Merellä pystyn olemaan läsnä pitkiäkin ajanjaksoja, antamatta ajatusten viedä minua joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Myös kaikki huolet ja murheet tuntuvat kaukaisilta ja jotenkin vähäpätöisemmiltä. Olen ajatellut sen olevan helpompaa ainakin osittain siksi, että veneillessä maisemat ja paikat vaihtuvat, joten aistit eivät ehdi turtumaan. Silloin on helpompi tarttua hetkeen ja ottaa siitä niin sanotusti kaikki irti. Se on hieno ja vapauttava tunne, jonka toivoisin saavuttavani useammin myös ihan normaalissa arkielämässäni. No, harjoitus tekee mestarin, tässäkin asiassa, joten ei muuta kuin mielenhallintaa harjoittamaan.
Toivon näiden valitsemieni kuvien välittävän teille katsojille edes murto-osan niistä upeista tunteista, joita alati muotoaan muuttava meri ja saaristoluonto saavat minut tuntemaan. Omalla kohdallani se ei olekaan mitään pientä tunteen paloa vaan kunnolla roihuavaa rakkautta.
Tämä kuva on otettu toiseksi viimeiseltä saarireissulta kolme viikkoa sitten. Siinä se meidän rakas kesäkotimme kelluu. Kuusi kokonaista kautta olemme sen kanssa seikkailleet sekä merellä että Saimaalla ja toivottavasti yhteinen matkantekomme jatkuu vielä pitkään.
Ja tässä vielä seikkailuissamme mukana kulkevat nelijalkaiset ja erittäin reippaat pikkukipparimme, joiden ansiosta tulee liikuttua ja nähtyä maisemia myös maista käsin vuoden jokaisena päivänä.
Huomenna, pyhäinpäivänä, muistetaan edesmenneitä omaisia ja ystäviä. Haudoilla palavat kynttilät kertovat paitsi surusta ja ikävästä, myös kuolemaakin vahvemmasta, aidosta ja ikuisesta rakkaudesta.
Ollaan läsnä, pidetään huolta toisistamme, tässä ja nyt.
-ansku-